sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Komeron siivousta ja kenkälöytöjä

Tuntuu, että moni asia on jäänyt hiukan retuperälle vauvan synnyttyä. Yksi näistä asioista on komeroni, ainoastaan minun valtakuntaani ;) Eilen ryhdyin tuumasta toimeen. Tällainen näky minua odotti kun avasin oven:
 
Eli järkyttävä kaaos, enkä minä ole ainoa tämän aikaansaanut henkilö :D
 
Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja nyt hallittu kaaos näyttää tältä:
Kansiot olisi ihana saada valkoisiksi. Niiden sisältö pitäisi myös käydä läpi. Koskahan olen oikeasti kurkannut jonkun kansion sisään, ellei nuottikansiota lasketa. Oikeassa alanurkassa näkyy kerättyjä kirppiskamoja, jotka odottavat kirpparille vientiä. Tähän tulee aina kerättyä nämä eteenpäin lähtevät.
 
Ompelutilaa ei ole kovinkaan paljoa, mutta on riittävä verhojen ompeluun tai vaikkapa vaatteen korjaamiseen. Ei meillä paljoa ommella, mutta siitäkin huolimatta on mukava kun ompelukone on esillä. Ei jää kauaksi aika ommeltavat jutut odottamaan, kun ei tarvitse joka kerta kaivaa ompelukonetta erikseen esille.

Turhakkeet. Marimekon rasiat odottavat toisen pojan huoneesta tulevia unikko verhoja. Samaan sarjaan on kaksi marimekon tyynynpäällistä jotka myyn sitten samaan aikaan pois. Paperilamppu joutaisi myös kirpparille ;)
Posliinikuppi neulatyynyt ovat pojilta 3- ja 4-vuotiaina äitienpäivälahjaksi.

Vaaterekki on erittäin kätevä. Tässä on hyvä säilyttää isoja varastoon ostettuja ulkovaatteita, sekä talvivaatteita. Edessä rekissä poikien mamman tekemät työkaluliivit. Ovat jo heille pienet, mutta odottaa pikkumiehen kasvua.

Kaunis peili menee lisäsiiven vessan peiliksi, kunhan saamme sen remontoitua. Löytynyt kirpputorilta 8e:lla.
 
 Tässä kenkähylly, jossa ovat nämä isommat koot odottamassa käyttöönottoa :) Oli siinä parit nappilöydötkin. Niistä alempana tarkemmin.
 
Reino tohvelit 5e, Halpa-hallista.
Myös toiset samanlaiset kenkähylly kuvassa, mutta ovat kokoa isommat. Nämä ovat reilua kokoa - vastaavat ainakin numeroa suurempaa. 
 
Viking sandaalit 7e/kpl , Citymarket.
Nämä ovat hyvät tänä kesänä.

Waterproof välikausikengät syksyksi 5e , Citymarket.
 
Kyllähän kenkiä olikin. Pienelle pojulle vasta yhdet kumisaappaat jemmassa ;)
Mitähän sitä seuraavaksi siivoisi...


2 kommenttia:

  1. Ai sulla on komerossa ompelutila! Aika kätevää! Kovasti odotan, että meilläkin olisi joku askartelutila, jossa voisi pitää levällään ompelukonetta, maalaus/piirustus/askartelutarvikkeita, huonekalujen tuunausvälineitä (hiomakoneita, papereita, maaleja sun muita) jne. Tai levällään on ehkä huono sana, mutta sillä tavoin, että olisi iso pöytä, jossa tehdä ja hyllytilaa, jossa säilyttää ja jos joku proggis jäisi kesken, se saisi olla siellä rauhassa katseilta piilossa! Sellaista unelmointia täällä! :) Mutta sulla kiva pikku koppero omille hommeleille, tuokin on riittävä :).

    VastaaPoista
  2. Juu, tuo on juuri siksi mukava, että keskeneräiset projektit saa jättää pöydälle levälleen ja laittaa oven kiinni. Ehkä sinäkin oman askartelutilan vielä joskus saat :)

    VastaaPoista