tiistai 13. toukokuuta 2014

Allerginen reaktio ja allergiatestit

Atooppinen ihottuma on rauhoittunut mukavasti. Syynä on varmasti ilman lämpeneminen, usein rasvaaminen sekä maidoton ruokavalioni. Olen ollut maidottomalla nyt kuukauden. Pahin ihottuma on pojalla leukojen pielet ja rintakehän yläosa tuosta leuan alta. Öisin unissaan sitten raavitaan näitä kohtia ja sen takia vauva nukkuukin sukat tai tumput käsissä. Näin ei saa kynsillä rikottua ihoa. Kuinka vauvan kynnet voikin kasvaa niin hurjaa vauhtia?
 
Juuri kun pääsin kehumasta meidän helppoa arkea tuli tämä ihan puun takaa. Poju on saanut luumusosetta ihan kiinteiden aloituksesta lähtien kovaa vatsaa helpottamaan. Lähes päivittäin on tätä ihanan maukasta sosetta toiselle syötetty. Perjantaina mies syötti pikkuiselle välipalaksi luumu-päärynä sosetta ja ei mennyt kuin hetki niin pikkuinen huutaa kuin viimeistä päivää. Alkoi myös raapimaan itseänsä ihan hulluna. Posket ja kaulan alusta tuli hetkessä ihan punaiseksi ja pikkuisia näppylöitä täyteen. Aivan kuin nokkosihottumassa. En ollut tapahtuman aikaan kotona, mutta poju oli huutanut tunnin putkeen, eikä mikään ollut auttanut. Kun saavuin kotiin otin itkuisen pojun syliin, joka onneksi vihdoin ja viimein alkoi rauhoittumaan. Olin saanut nämä pahimmat ihottumakohdat rauhoittumaan ja erittäin hyvään kuntoon, niin sitten tämä. Kaikki alkoi taas alusta. Illalla huomasimme myös, että muuallekin iholle ja taipeisiin oli tullut punaista ihottumaa.

 Ihottuma illalla päivällä olleen luumu reaktion jälkeen.

Ihmettelin voiko luumulle olla allerginen? Onneksi on netin ihmeellinen maailma olemassa ja todellakin voi olla allerginen mille vain. Summa summarum. Entä jos poju onkin ollut kokoajan ollut allerginen luumulle eikä maidolle?

Karu sairaala ympäristö.
 
Maanantaina meillä oli aika Seinäjoen keskussairaalassa, jossa oli tarkoitus tehdä prick-testi. Aikaisin aamulla lähdimme matkaan. Vastassa oli aivan ihastuttava hoitaja, joka haastatteli meitä ja laittoi tiedot ylös. Tämän jälkeen menimme prick-testiin. Eli pojulle laitettiin määrättyjä ruoka-aineita tippa käsivarteen ja sen jälkeen ihoon tehtiin pieni reikä. Melko kivuttomasti meni. Vasta kun toiseen käteen tehtiin reikiä, niin sitten tuli pieni itku pojulta. 15 minuutin odottelun jälkeen näimme tulokset:
Maitoallergia,
Kananmuna-allergia.

Menimme takaisin allergiayksikköön , jossa keskustelimme lääkärin kanssa ja aloitimme maito-altistuksen, koska olen itse ollut nyt lähes kuukauden maidottomalla ruokavaliolla.
Ensin siveltiin pojun huuleen ja limakalvoon vähän Nan korviketta. Huulen alapuoli tuli pian ihan punaiseksi.
10-15-minuutin kuluttua poju sai 2ml Nan korviketta. Alkoi kakimaan limaa ja yskimään, posket tulivat myös vähän punaiseksi. Jalkojen taipeisiin tuli myös ihottumaa. Lääkäri oli sitä mieltä, että vielä annetaan lisää maitoa, jotta nähdään selkeä reaktio maidon sopimattomuudesta.
30min-1h kuluttua poju sai 10ml Nan:nia. Tämän jälkeen hän alkoi krohisemaan, yskimään ja oksentamaan limaa. Posket tulivat ihan tulipunaisiksi. Poju sai lääkettä (atarax), joka auttaisi tuohon reaktioon ja helpottaisi oloa. Lääke oli myös unettavaa, joten poju nukahtikin tämän jälkeen puoleksi tunniksi syliini krohisemaan :(
Tämän maitosatsin jälkeen olisi pitänyt antaa vielä 50ml Nan:nia, mutta kun poju reagoi noin vahvasti, ei näyttöä maitoallergiasta enempää tarvittu.
Odottelimme kaksi tuntia, jonka jälkeen poistuimme paljon viisaampina 7 reseptiä kourassa, pojulle silmätulehdukseen lääke ja pikkuinen väsynyt vauva sylissä. Saimme myös tuohon atarax-lääkkeeseen reseptin, se olisi helpottanut pojun oloa silloin kun sai luumusta pahat oireet. Eli jatkossa on apu onneksi lähellä. Uusi aika tulee allergiayksikköön 2-3kuukauden kuluttua, jolloin menemme katsomaan pojun mitat ja keskustelemaan miten meillä on mennyt. Keskustelemme myös siitä mitä ruokia olemme nyt maistelleet ja miten ne ovat pojulle sopineet.

Pelkän maitosivelyn jälkeen huulen alta ja posket vähän punoittaa.

Kun olimme lääkärin kanssa keskustelemassa, niin poju pulautteli melko reippaasti. Lääkäri kysyi onko pulauttelua hoidettu millään tavalla? Sanoi heti, että sitä pitää myös hoitaa. Ei ole tullut mieleenkään. Pojat olivat aikoinaan myös erittäin kovia puklailemaan ja aina sanottiin, että kun kiinteät aloittaa niin puklailu yleensä vähenee. Meillä pojat puklaili yli 1-vuotiaiksi. Olin ajatellut, että poju on samasta puusta veistetty niin eiköhän se lopu sitten aikanansa myös. Oli ihanaa, kun kerrankin joku oli oikeasti kiinnostunut pojun "vaivoista" ja otti asiaksensa saadakseen pienen voimaan hyvin. Nyt kokeilemme aluksi gavisconia. Jos se ei auta, otamme yhteyttä allergiayksikköön ja kokeilemme jotakin muuta lääkettä.

Oli poju eilisestä päivästä näköjään tosi väsynyt, en muista koska olisimme näin hyvän yön nukkuneet. Meni nukkumaan klo.21.30, heräsi 02 ja 05.30 syömään. Ennen kuin itse nousin annoin pojulle vielä maitoa klo.08 ja toinen nukkuu vieläkin vaikka kello on 9.20.

Tänään pitäisi tutustua kananmunattomiin tuotteisiin - minun pitää kokeilla olla maidottoman lisäksi munattomalla ruokavaliolla viikon ja katsoa miten pojun iho reagoi kun otan viikon päästä munatuotteita takaisin ruokavaliooni. Ihanaa, kun pojun oloa voi itse helpottaa, eikä tarvitse enää arvuutella mistä mikäkin johtuu. Olen erittäin kiitollinen, että pääsimme nopeasti tuonne Seinäjoen allergiayksikköön ja saimme asiantuntevaa apua.


7 kommenttia:

  1. Hyvä, että apua löytyi! Hei miten se luumu nyt sitten, onko sekin nyt pannassa vai miten? Kivaa kun voit omalla ruokavaliolla helpottaa lapsen oloa, mutta onhan siinä sitten itsellekin hommaa miettiä mitä saa syödä ja mitä ei...eipä ole tällaisiakaan tullut ajatelleeksi ennen.

    Tosi söpöt kamppeet pojalla kuvassa! Varsinkin kaulalaput ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumu on nyt myös pannassa. Lääkäri sanoi, että oli kyllä ihan selvät oireet allergiasta, että luumua ei nyt sitten saa pojalle syöttää. Onneksi on Levolac, jolla voi vatsaa pehmittää. Sanoi, että sitä on turvallista käyttää.

      Tekeehän tämä ihan hyvää tällaiselle herkkuhirmulle oikeasti välillä katsoa mitä suuhunsa pistää ;) Avaamaton juustonaksupussi odottaa tuolla yläkaapissa kyllä siihen asti kun sellaisia saan taas syödä. Sitten ostan ihan suurimman tuplan kun saan niitä syödä -> on niin himo siihen. Mutta hyvää kannattaa odottaa ja mitäpä sitä ei pikkuisen puolesta tekisi? Saimme kyllä vinkin apteekin maidottomiin korvikkeisiin, jos tämä oma dieetti tuntuu vaikealta, mutta tänä päivänä on onneksi paljon maidottomia ja kananmunattomia tuotteita joten eiköhän tästä selvitä. Imetysaika kestää kuitenkin lopulta niin vähän aikaa ja yöt on tosi helppoja kun saa vain pienen ottaa rinnalle ja viereen nukkumaan. En nyt ihan heti ole luovuttamassa!

      Reppana kun kaikissa kuvissa toisella kaulalappu kaulassa ja nyt keksittiin kun laittaa tuplalaputuksen, niin bodyn kaulus pysyy oikeasti kuivana :D Jospas saadaan tuo leuan ja rintamuksen iho vihdoin kuntoon :)

      Poista
    2. Toivotaan, että paranee! Voi noi mieliteot on ihan mahtavia, Tupla on kyllä tooosi hyvää! Ja mulla se sushi odottelee.... :D

      Poista
  2. Voi pientä :( No, nyt ainakin tietää mitä pitää välttää. Mun mammakaverilla on tosi pahadti allerginen tyttö, joka saanut useita anafylaktisia (vai miten toi nyt oli) sairaskohtauksia. Hänellä on 9-vuotiaana aloitettu maitoaltistus ja nykyisin menee (10-vuotiaana) yksi lasi maitoa päivässä ilman reaktiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuosta anafylaktisesta kohtauksesta. Sitähän tuon luumun kanssa oli, kun alkoi kutina ja tuli nokkosrokkoa. Ihan itseä pelottaa kokeilla pienelle uusia ruoka-aineita. No, pitää ihan pieniä määriä aluksi. Toivotaan, että maito ja kananmuna-allergia menevät ohi kun ikää tulee lisää. Eikä tulisi muita allergioita. Tosin, tuo luumu ja aprikoosi ovat nyt pannassa myös. Arvaa jännittääkö jos poju pitää laittaa hoitoon jo 9kk ikäisenä? Voi mun pientä :'(

      Inhottavaa tuo kaverisi tytön paha allergia :(

      Poista
  3. Voi, onpas teille tullut rajut reaktiot. :/ Hyvä, että saitte sen Ataraxin kotiin, mekin ollaan jouduttu pari kertaa antamaan. Tuli tuossa mieleen tekstiä lukiessa, että mites jos se ihottumareaktio olisikin tullut luumu-päärynäsoseen päärynästä? Jos siis ymmärsin oikein ja se päärynä siis oli ihan uusi kokeilu? Tsemppiä teille hurjasti jatkoon!

    VastaaPoista
  4. Päärynäsosetta on syönyt jo aikaisemmin ja tuon reaktion jälkeenkin eikä siitä ole tullut mitään, joten kyllä tuo kohtaus on luumusta tullut :( Pojun vatsa on nyt toiminut ilman luumua ja levolac:ia ihan normaalisti, joten turhaan varmaan syötin lähes päivittäin luumua... Tänään ostettiin omenasosetta kaupasta, saas nähdä miten se sopii. Toivotaan parasta :) Kiitos sinulle!

    VastaaPoista