keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kesä on täällä!

Kyllä hellesäät ovat nyt hellineet meikäläisiä. Ollaan pojun kanssa menty nyt joka päivä pihalle täältä neljän seinän sisältä. Ihanaa kun ei tarvitse enää sitä pukemisrumbaa, vaan vähemmilläkin vaatteilla pärjää. Nyt on myös todettu, että poju on samanlainen kuumakalle kuin muukin miesväki tässä taloudessa. Öisin oli ihan hikinen, niin siirryttiinpä käyttämään shortsiyöppäreitä. Ikkunatkin ovat olleet öisin raollansa, mutta tuossa talomme vieressä menee oikeinkin vilkasliikenteinen tie - joten se metelin määrä illalla ja aamulla *ARGH* Tämä on tätä landen rauhaa..
 
Poju on nyt ottanut kesäaikataulun, eikä nuku enää 3-4h päiväunia päivisin. Yöt ovat kuitenkin sujuneet paljon paremmin. Viimeyönä herättiinkin vain kaksi kertaa syömään. Toki itse herään jo siihen kun pieni viuhtoo käsiänsä vieressäni. Monesti jatkaa uniaan ja minä turhaan täpistelen, että nyt pieni herää syömään. Allekirjoittanut nukkui viimeyönä poikittain jalkopäässä ja mies töistä tullessaan ihmetteli, että miksi niin? En uskaltanut yöllä kömpiä takaisin vauvan viereen kun olin siitä noussut ettei herää ja mies nukkui toisella puolella sänkyä. Jalkopäässä oli mukavasti tilaa :D
 
Aamujumppailija

Poju on viihtynyt rattaissa puoli-istuvassa asennossa kun sieltä näkee mukavasti ihmeellistä maailmaa. Olimme kaupassa käymässä ja pieni pönkäsi istumaan. Siinä se istua nökötti ilman selkätukea ja piti vaunukopan reunasta kiinni. Ihana.
Kesämies
 
Mies vaihtoi pihakeinuun uuden kiikun vanhan rikkinäisen tilalle ja laitoimme samalla pojulle vauvakeinun. Voi mikä ihmetys oli kiikkua. Aluksi vähän jännitti, mutta hetken päästä jo hymyiltiin kovasti.
Aurinkolasit pysyvät menossa mukana, eikä ne häiritse yhtään. Ihanaa kun pystyy suojaamaan pienen silmiä kirkkaalta valolta.
 
Viikonloppuna on kaskisissa markkinat ja pitääkin sinne poiketa pelkkien kevätrullien takia. Markkinoita kiertää yksi koju, jonka vakioasiakkaita olemme - ei parempia kevätrullia, nuudelia ja salaattia olekaan kuin heillä. NAMS! Toivotaan, että sää suosii ja aurinko hellii meitä myös viikonloppuna.
 


2 kommenttia:

  1. Toi viimeinen kappale, ah ja nam! Kevätrullat ja nuudelit, voi jessus mitä herkkua :).

    Ihania kuvia pojusta, hän on niin söpö! Mukavaa kun ulkoilukin helpottui :). Mulla tullut tosi paljon turvotusta jalkoihin ja päänsärkyä melkein joka päivälle nyt kun nämä helteet alkoivat. Luojan kiitos ei tarvitse raahautua sentään töihin enää! Voi edes yrittää nauttia ilmoista. Olin sentään rannalla eilen ja pikkusen punakkuuttakin näköjään kerkesi ilmaantua vaikka vain pari tuntia siellä vietin :).

    VastaaPoista
  2. Inhottavia nuo turvotukset ja päänsäryt :( Sinähän otat rennosti kun olet rannallakin ehtinyt olemaan - mukavaa jos pystyt edes vähän nauttimaan näistä kesäilmoista :) Voi kun saisi itsekin tähän valkoiseen ihoon vähän väriä - tai edes sitä punakkuutta!

    VastaaPoista