perjantai 4. heinäkuuta 2014

Pieni isopikkuinen 7kk

Poju on nyt 7kk ikäinen ja tässä kuussa ei neuvolakäyntiä olekaan. Kävimme kuitenkin kuun puolivälissä 6kk neuvolassa "vähän" jälkikäteen, joten tässä onkin uudet mitat:
7285g (5kk:6400g)
65cm (5kk:63cm)
py:43,8cm (5kk:43,3cm)
Kasvua on varmasti tapahtunut neuvolakäynnin jälkeenkin, mutta uusia ajankohtaisia mittoja sitten elokuussa.
 
Poju sai myös rokotuksen ja siihen näin komian laastarin:

 Omia käsiä katsotaan kovasti ja niillä tarutaan kiinni ihan joka paikkaan, niin äidin korviksiin kuin isoveljen tukkaankin.
Poju on löytänyt nyt myös varpaansa ja kovasti niitä tavoittelee sitterissä istuessaan. Sitterissä nykyään istutaan ihan itse, ei nojata selkänojaan niin kuin vauvat - ollaanhan sitä jo niin isoa poikaa.

 
Mukava leikki on kun mennään eteiseen ja käännetään kaapinovet peileineen niin, että näkyy oikein monta pikkumiestä. Tätä ihmetellään kovasti.
On myös kiva ensin peilin kautta kurkistaa äitiä ja sitten vielä tarkistetaan, että näkyykö se äiti myös päätä kääntämällä eikä vain peilistä.
 
Suurimpia asioita mitä poju on nyt oppinut on konttausasentoon meneminen ja istuminen. Vielä kellahdetaan kumoon, varsinkin kun on lelu kädessä jota sitten ihmetellään. Kummitädin luona eilen myös peruuteltiin masulla ollessa. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia.
 
 
Uusi taito on myös tutin syöminen!!! Sitä syödään unilla ja välillä myös päivällä, sillä se on helpottanut myös kuolaamista. Ei ole kokoajan leukapielet märkänä, joten ne ovat nyt erittäin hyvässä kunnossa. Yöllä on mukavaa kun tutti kelpaa eikä tarvitse heti olla tuttipulloa lämmittämässä. Nyt olenkin saanut pidettyä ettei ennen klo.04 syödä maitoa, vaan pärjätään tutilla siihen asti.
 
PÄIVÄRYTMI
Päivärytmi meillä on muuttunut.
Herätään klo.7-8.30, nyt kahtena aamuna herätty 9.45!
Puuro ja maito tai maito ja myöhemmin sitten puuro.
Klo.11-12 Kasvissose ja päiväunille ulos.
Herätään klo.12-13, joskus harvoin nukutaan pitempään.
Klo.14-15 hedelmäsose
Klo.16-17 maitoa
-> päiväunille sisälle, josta herätään klo.17.30-18.30
Klo.19 lihasose ja maitoa
Klo.21-22 nukkumaan maidon jälkeen.
 
Yöllä herätään yleensä klo.1-3 maissa yhden tai kaksi kertaa tutin laittoon ja klo.04-06 aikoihin syömään maitoa. Eli kerran yöllä syödään, harvoin kaksi kertaa. Nukahtaa itsekseen tutti suussa ja unipupu kainalossa. Päiväunille myös nukahdetaan aina kätevästi maidon saattelemana.
 
ALLERGIA
Atooppista kuivaa ihoa on nyt selässä, mutta muuten iho näyttää oikein hyvältä. Uusia ruoka-aineita testaillaan hitaanlaisesti, nyt viimeisimmäksi päärynäsose ja riisipuuro. Allergioiden osalta on nyt ihanan rauhallista.
 
Poju on ihanan nauravainen ja kovasti tykkää seurata isojen poikien leikkejä. Nytkin istun keskimmäisen huoneessa kun pojat leikkivät majaleikkejä. Poju on kävelytuolissa ja kurkkii majan verhojen välistä. Isot pojat kurkkivat myös verhojen välistä ja poju nauraa - mikä sen mukavampi leikki. Saa nähdä kuinka sitten käy kun poju lähtee liikkeelle, nyt on vielä mukavan turvallinen etäisyys kun poju pysyy kävelytuolissaan tai pyörii napansa ympäri lattialla.
Koiramme Netta / Nennu / Nuunuu (tottelee kaikkia nimiä) on pojun mielestä ihana. Aina hymyillään kun koira näkyy jossakin. On myös mukava tunnustella miltä koiran pehmoinen turkki tuntuu ja aina mennään kävelytuolilla koiraa kohti, kun sen kanssa olisi kiva leikkiä. Onneksi meillä on oviaukoissa kynnykset, niin saa pääsee koirakin kynnyksen taakse omaan rauhaan. Nennun pehmolelut ovat aivan ihania ja niitä yritetään tavoitella kävelytuolista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti