tiistai 2. joulukuuta 2014

1-vuotias

Niin se vain vuosi vierähti ja viikonloppuna juhlitaankin pikkuisen 1-vuotis synttäreitä. Omasta ihanan pienestä tuhisevasta (ja huutavasta) kääröstä on kuoriutunut veikeä pikkumies!
 
Tässä on ikimuistoinen masukuva pojun pienestä yksiöstä. 1.12.2013, viikkoja 37+1. On naisen vartalo vain ihmeisiin pystyvä kapistus!

Poju syntyi seuraavana päivänä 2.12.2013 suunnitellulla sektiolla. Pienellä rakkauspakkauksella oli komiat mitat: 3548g ja 50cm.
 
Ehdittiin käydä kotona kääntymässä ja sitten jäimmekin verikokeen ja kohonneiden bilirubiiniarvojen jälkeen sinivalolampun alle.

Nyt kun vauva vuosi on takanapäin täytyy todeta, että meillä on erittäin kiltti, rauhallinen ja tyytyväinen lapsi. Ei ole ollut koliikkia, eikä ole turhia itkeskellyt. On nukkunut yöt aina vauvamaisen hyvin - yösyöttöjä on ollut ja niitä on edelleen se kerta-kaksi yössä, mutta äiti ja muu perhe on saanut myös nukkua. Allergiat eivät ole vaikuttaneet pikkumiehen olotilaan muuta kuin ihottumana, pulautteluna ja kutinana. Kaikesta siitä huolimatta meillä on edelleen erittäin helppo lapsi, joka on tyytyväinen kunhan masussa on ruokaa eikä väsy paina päälle.
Omaa tahtoakin tältä pikkumieheltä löytyy! Kiukkuitku on kyllä herkässä tai alahuuli rutussa jos kielletään tai jonkun lelun kanssa ei onnistu niin kuin haluaisi. Lempileluna pojulla on Ficher-pricen säästöpossu joka laulaa ja laskee. Possussa on kolikoita joita saa laittaa reijästä sisälle. Niitä pieni ei osaa vielä itse laittaa, mutta mikä sen mukavampaa kun äiti asettelee kolikon suulle ja pieni saa painaa sen alas säästöpossuun. Jos ei onnistu niin kolikot lentää ja lujaa.
 
Mutta hyvähän se on että omaa tahtoa löytyy äidin pikkuiselta kultakimpaleelta! Nyt tuntuu, että perheemme on koossa, sellaisena kuin se on tarkoitettukin. Puuttuva palanenkin on vuosien jälkeen nyt meidän elämässä ja tuolla se tuhisee onnellista vauvan unta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti